Kuulumiset Hannoverin IAA-messuilta

Creanex osallistui tänä vuonna ensimmäisen kerran Saksassa vuosittain järjestettäville IAA messuille. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna jo 67. kerran ja sillä on pitkät perinteet Saksassa. Tämän vuoden messujen teema oli ”Driving Tomorrow”, joten pääpiste oli vahvasti tulevaisuudessa. Creanex simulaattori on innovatiivinen koulutusalusta, joka luo paljon mahdollisuuksia ajo- ja työkonekoulutuksen kehittämiseen, joten sovimme teemaan mainiosti.

 

Miikka ja Hannu valmistautumassa alkavaan messupäivään

 

Messuilla oli tänä vuonna yhteensä yli 2000 näytteilleasettajaa yli 48 maasta. Vierailijoitakin ehti kahdeksan päivän aikana käymään runsaasti, yhteensä noin 250 000. Creanexin messuosasto sijaitsi hallissa 22, yhteensä halleja oli käytössä 14. Tämän lisäksi osa näytteilleasettajista sijaitsi ulkoalueilla, joten pienestä tapahtumasta ei ollut kyse. Vierailijoita riitti hyvin jokaiselle päivälle ja simulaattori herätti runsaasti kiinnostusta kävijöissä. Simulaattorissamme pääsi messuilla ajamaan sekä kuorma-, että puutavara-autoa ja kaivinkonetta.

 

Yksi messujen ulkoalueista

 

Keskustelimme messuvieraiden kanssa paljon kuinka Euroopassa, erityisesti Saksassa, on juuri nyt kova tarve uusille kuorma-autokuskeille ja sitä kautta myös tehokkaille koulutusvälineille. Kaikilla kuskeiksi hakevilla ei välttämättä ole takanaan pitkää työkokemusta ja todellisesta osaamisen tasosta ei aina ole varmuutta. Tämä tarkoittaa suurta kysyntää kustannustehokkaille ja itseoppimista tukeville laitteille. Creanex simulaattori tarjoaa ongelmaan kattavan ratkaisun. Simulaattorilla kokemattomatkaan kuskit eivät saa vahinkoa aikaiseksi ja ajotaidot on helppo todentaa ilman riskejä. Creanex simulaattoreiden sisältämä SimTrainer koulutusohjelma tukee kouluttajia opetuksen suunnittelussa, mutta myös oppilaita itsenäisessä opiskelussa. Jokaisesta harjoituskerrasta talteen jäävän raportin avulla sekä itse kuljettaja, että kouluttaja saavat nopeasti selville missä suoritteissa tarvitaan lisäharjoittelua.

 

Kiinnostuneita messuvieraita testailemassa simulaattoria

 

Kiitos kaikille messuosastollamme vierailleille, nähdään pian uudelleen!