Tuotekehityspalvelut
teollisuudelle

Creanex kehittää yhteistyössä asiakkaidensa kanssa tulevaisuuden työkoneita. Starttiin tarvitaan vain kipinä, sillä pystymme ottamaan vastuun koko kehityskonseptista ja tuoteideoiden tutkimisesta.

Tuotekehityspalvelut - tulevaisuus nyt

Creanexin osaamiseen kuuluvat suunnittelu ja valmistuttaminen sekä testit ja mittaukset. Tällä erikoisosaamisellamme autamme asiakkaitamme menestymään heidän omassa bisneksessään. Yhteistyön laajuus sovitaan aina projektikohtaisesti.

Meille on itsestäänselvyys, että projektin edetessä pidämme yhteyttä ja asiakkaan ajan tasalla. Olemme helposti tavoitettavissa ja tarvittaessa tiimi saadaan nopeasti kokoon. Viihdymme työssämme ja asiakkaamme huomaavat sen paneutumisena, joustavuutena ja laadukkaana työnjälkenä.

Haluamme tehdä asiakkaidemme kanssa tulevaisuutta, jossa mikään ei ole mahdotonta. Emme ainoastaan seuraa alan kehitystä, vaan teemme jatkuvasti töitä pystyäksemme kulkemaan sen kärjessä.
Saavutetusta luottamuksesta kertovat pitkäaikaiset asiakassuhteet ja se, että projektin jatkuessa asiakkaalla se jatkuu myös meillä.

Konseptisuunnittelu

Uuden idean kehittäminen tuotteeksi on kiehtova projekti. Usein se on lisäksi raskas ja korkean riskitason investointi. Creanex tuo konseptointiin raikkaita ideoita ja näkemyksiä, joissa kuitenkin ymmärretään konesuunnittelun vaatimukset. Konseptoinnin ulkoistaminen Creanexille vapauttaa oleellisesti asiakkaan resursseja hänen omiin ydintoimintoihinsa.

Konseptointi on kustannustehokas tapa edetä ideasta valmiiksi tuotteeksi. Konseptoinnilla tutkitaan tuoteidean toimivuus ja sen kriittiset kohdat. Innovoimme ratkaisuja, kartoitamme vaihtoehtoja ja karsimme riskejä asiakkaamme eduksi aina projektikohtaisesti sovittavalla työnjaolla.

Näin saadaan luotettavaa tietoa tuotteen kehittämisen aloittamispäätöksen tueksi. Varhainen tieto auttaa välttämään myöhemmin mahdollisesti hyvinkin kalliiksi tulevat sudenkuopat.

Suunnittelu- ja protorakentaminen
– joustavuutta ja tehokkuutta

Creanexilla on kattavaa osaamista kaikilta liikkuvien työkoneiden kehityksen osa-alueilta. Tähän perustuen asiakas voi halutessaan antaa koko suunnitteluprosessin ja prototyyppien rakentamisen Creanexin projektoitavaksi ja hoidettavaksi.

Räätälöimme aina optimoidun asiantuntijaryhmän asiakaskohtaisesti. Tarjolla on mekaniikan, hydrauliikan, automaation ja algoritmikehityksen osaajia.

Asiakkaan ja projektin tarpeita varten koottu joustava ja tehokkaasti yhteen pelaava tiimi pystyy ottamaan toteutusvastuun hyvinkin monialaisista tuotekehityshaasteista. Tämä perustuu siihen, että tekijämme ovat tottuneet viemään läpi uusia ideoita, tekemään keihäänkärkitutkimusta ja löytämään tulevaisuuden ratkaisuja yhdessä asiakkaan kanssa toimien.

Creanexin yhteistyöverkosto mahdollistaa suurtenkin prototyyppien valmistuttamisen. Asiakkaan kannalta oleellista on se, että kokonaisvastuun kantaa Creanex, joka vastaa valittujen kumppanien työstä kuin omastaan. Pidämme lisäksi huolta siitä, että muutostyöt dokumentoidaan vaatimusten mukaisesti.

TYÖSTÄÄN INNOSTUNUT TIIMI TAKAA LAADUKKAAN LOPPUTULOKSEN.

Mittaus kirkastaa tavoitteet ja tutkii vaikutukset

Työkoneiden kehittämisessä mittauksen rooli on ohittamaton ja testaus osana kehitystä on ketterä tapa edetä pienin ja tehokkain askelin kohti maalia.

Tavoitteet selkiytyvät, kun tunnetaan koneen tai laitteen suorituskyky ja siihen vaikuttavat seikat. Mittaaminen ennen ja jälkeen muutostyön antaa hyvän käsityksen siitä, mihin asioihin pystyttiin vaikuttamaan ja olivatko vaikutukset odotettuja.

Enemmän kuin raportteja

Creanex toteuttaa ja raportoi mittaukset asiakkaan kanssa tehtävän suunnitelman mukaan.

Mittausprojektin tuotosten ei kuitenkaan tarvitse jäädä pelkän raportin tasolle: projekti voi tuottaa myös toimenpide-ehdotuksen sekä työkalusovellukset tulosten käsittelyyn, analysointiin ja havainnolliseen esilletuontiin.

Näin tieto kerätään

Mittauksissa voidaan liittyä yleisimpiin koneohjausväyliin ja hyödyntää siellä liikkuvaa koneen omaa ohjaus- ja mittaustietoa. Koska Creanexin mittausjärjestelmä tukee usean mittauskanavan yhtäaikaista seurantaa, koneeseen voidaan liittää antureita, joilla kerätään lisätietoa. Kerätty data tallennetaan synkronoituna, jolloin tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia.

Mittaustiedon analyysityökalumme mahdollistavat myös videokuvan liittämisen osaksi mittausta.